Namikon asunto: Olohuone

Namiko tepasteli olohuoneessaan, joka oli suorakulmion muotoinen, ja neutraalein värein sisustettu. Kalustusta siellä ei ollut paljoa, lähinnä muutama kirjahylly, pari nojatuolia, yksi sohva sekä yksinäinen teepöytä tummalla ja kuluneella kirsikkapuulattialla. Tuolien sijaa toimittivat muhkeat, viininpunaiset tyynyt. Huoneessa oli todella paljon erilaisia huonekasveja, mutta pääosan niistä vei muratti, joka rönsysi yhden kokonaisen seinän verran. Kelloa siellä ei ollut, eikä mitään muutakaan elektroniikkaan viittaavaakaan. Valaistuksen loivat lähinnä kynttilät ja takka, jonka Namiko oli sytyttänyt hetki sitten.

Yukigakuren hyytävän kylmä tuuli rämisytti ikkunaa hiutaleiden paiskautuessa päin lasia. Nainen hymähti onnellisena siitä, että sai olla sisällä suhkot lämpimässä takan ääressä, eikä hänen täytynyt sietää tuota lumimyrkyä niskassaan. Vaikka talo oli vanha, se oli onneksi kestävää tekoa.
Hän kaatoi kaakaota kahteen posliinimukiin kylmän rauhallisen liikkein. Juoma oli höyryävän kuumaa, ja se tekisi varmasti hyvää hänen vieraalleensakin, joka oli ollut ties kuinka kauan kylmässä matkaamassa. Ja ei se varmasti hänellekään pahaksi ollut, olihan hän menettänyt melkoisen määrän energiaa...
Kun hän oli kaatanut juoman mukeihin, hän otti niistä toisen käteensä ja käänsi katseensa vieraaseensa.

"Sakyou... han sinä olit? Mikä sinut tuo tänne syrjädeudulle?"

Namiko kysyi vilpittömän uteliaana. Kuuma juoma lämmitti kohmeisia sormia mukavasti.

"Sakyou... han sinä olit? Mikä sinut tuo tänne syrjädeudulle?" Kuului Namin suusta joka ojensi hänelle mukia jossa oli ihanalta tuoksuvaa, lämmintä kaakaota. Se höyrysi hieman kun Sakyou sulki hetkeksi silmänsä ja vei mukin huulilleen ottaen siitä pienen hörpyn tuntien miten se lämmittää hänen kehoansa. ''Oli, ja tarkoitukseni ei ollut tulla näin syrjäiselle paikalle. Tarkoitukseni oli matkata Kumogakureen, siellä päin kuulemma toimii järjestö joka yrittää hyötyä sodasta ja ajattelin mennä sinne ottamaan selvää sen toiminnasta. Mutta satuin eksymään matkalla ja pian huomasinkin olevani lumisella maalla. Yritin siitä sitten lähteä etsimään itselleni jonkinlaista suojaa lumimyräkältä ja sitten satuin tapaamaan teidät.'' Sakyou selitti melko pitkästi, mutta varmasti ja otti uudestaan pienen hörpyn mukistaan.

Hän heilutteli sitten kaakaota mukissa kuitenkaan läiskyttämättä sitä. Hän siirsi sitten kuitenkin mustien silmien katseensa Namiin siirtäen tummanpunaisia hiuksiansa pois kasvoiltaan. ''Miten sinä itse asut näin syrjäisellä seudulla? Haluatko olla poissa sodan alueelta vai muuten vain olla hieman yksinkin?'' Sakyou kysäisi vain naiselta. Eihän nyt jokainen asu tällaisessa, syrjäisessä paikassa jonne kukaan ei yleensä tule koskaan, kun tietävät ettei täällä ole ketään.

''Oli, ja tarkoitukseni ei ollut tulla näin syrjäiselle paikalle. Tarkoitukseni oli matkata Kumogakureen, siellä päin kuulemma toimii järjestö joka yrittää hyötyä sodasta ja ajattelin mennä sinne ottamaan selvää sen toiminnasta. Mutta satuin eksymään matkalla ja pian huomasinkin olevani lumisella maalla. Yritin siitä sitten lähteä etsimään itselleni jonkinlaista suojaa lumimyräkältä ja sitten satuin tapaamaan teidät.''
Nami hieman kohotti kulmiaan, kun hän oli kuunnellut miehen tarinan. Noin selkeää valetta hän ei ollut kuullut pitkään aikaan - mutta ehkä se oli vain tämä tilanne, missä muu maailma nyt oli, joka oli sekoittanut miehen harkintakyvyn. Sillä jokainen Yuki no Kunin asukas tiesi maansa olevan saari kaukana Kirigakuresta pohjoiseen. Sinne ei noin vain kävelty huomaamatta Kumogakuresta, mutta nojaa, olkoon. Nami päätti olla sanomatta mitään, sillä hän ei halunnut haastaa riitaa, eikä vaikuttaa jotenkin hyökkäävältä. Namiko pyyhkäisi punaisia hiuksiaan pois kasvoiltaan ja hörppäsi kaakaotaan. Se oli aina yhtä ihanan makuista purevan pakkasilman jälkeen.

''Miten sinä itse asut näin syrjäisellä seudulla? Haluatko olla poissa sodan alueelta vai muuten vain olla hieman yksinkin?''

"Sanotaanko, että Yukigakure - ja eritoten tämä kylä - On minulle rauhan, paon ja uuden elämän tyyssija. Sen vuoksi asun täällä...", punapää siemaisi jälleen teetään ja istuutui viehkeästi suurelle tyynylle lattialla. "Sen lisäksi täältä löysin erään toisen intohimoni: Vanhat jutsukääröt. Ne ovat kerrassaan korvaamattomia, ja valitettavasti todella harvinaisia, eikä niitä ole enää olemassa kovinkaan montaa kappaletta. Onnekseni olen onnistunut haalimaan niitä paljon, ja kirjastoni onkin suurin aarteeni. Mutta niin..."
Nami siirsi kirkkaan sinisen, pistävän tarkan katseensa suoraan Sakyoun silmiin. "... Taidat olla oikeassa siinä, että haluan olla hieman yksin"

"Sanotaanko, että Yukigakure - ja eritoten tämä kylä - On minulle rauhan, paon ja uuden elämän tyyssija. Sen vuoksi asun täällä..Sen lisäksi täältä löysin erään toisen intohimoni: Vanhat jutsukääröt. Ne ovat kerrassaan korvaamattomia, ja valitettavasti todella harvinaisia, eikä niitä ole enää olemassa kovinkaan montaa kappaletta. Onnekseni olen onnistunut haalimaan niitä paljon, ja kirjastoni onkin suurin aarteeni. Mutta niin..... Taidat olla oikeassa siinä, että haluan olla hieman yksin
Sakyou nyökkäsi hieman kun tuo vastasi hänen kysymykseensä. Sitten hänellä putkahti mieleensä toinen kysymys..

''Oliko se mies luolassa, tosiaan minulle sukua? Uchiha-klaanista?'' Sakyou kysyi Namikolta hieman epävarmana, mies oli saattanut sanoa sen sarkasmilla koska Sakyou ei nähnyt hänen Sharinganiaan. Jos se olisi hänen sukulaisensa, toinen kysymys olisi mitä hän tekee näin kaukana muusta maailmasta?
Sakyoun päässä pyöri monia, monia kysymyksiä mutta hän ei alkanut tuppailemaan niitä yhden ihmisen vastattaviksi. Hän ottikin uuden hörppäyksen kuumasta kaakaostaan ja heilutteli sitten sen pohjalla olevia liruja.

''Oliko se mies luolassa, tosiaan minulle sukua? Uchiha-klaanista?''
"Kyllä vain. Usko pois, minä olen nähnyt hänen sharinganinsa, ja niitä ei nyt ihan kellä tahansa ole", Namiko vastasi totisena miehen esittämään kysymykseen. Hän räpytti pitkäripsisiä silmiään hieman vaivautuneena; Naisella oli tunne, kuin hän olisi jonkinlaisissa kuulusteluissa omassa kodissaan. Noh, hänen kotinsahan tämä loppujen lopuksi oli - ja vieläpä todella turvallinen sellainen, joten hänellä ei ollut mitään hätää. Hänen ei oikeastaan edes olisi tarvinnut vastata toisen kysymyksiin, mutta hän nyt tahtoi olla ystävällinen. Eikä hän oikeastaan edes ollut valehdellut vielä - Kunhan jättänyt pieniä osia kertomatta. Sehän ei ollut valehtelua, eihän...

Hmm...

Ulkona ollut lumisade oli vain yltynyt varsinaiseksi mylläkäksi, ja tuulen ujellus sekä pakkasen kylmä kynsi tunkeutui jo talon sisälle, vaikka takan roihu yritti parhaansa mukaan pitää niitä ulkona. Namikoa kylmä ei varsinaisesti haitannut, hänen vaatetuksensa oli normaalisti todella lämmin. Mutta niin... Sakyou. Uchiha Sakyou. Mitä tuo oikein halusi? Huolimatonta valehtelua, joka saattoi joko johtua kavaluudesta tai innostuksesta. Vilpittömän uteliaita kysymyksiä ja vihjailua sodasta. Tiesikö tuo mies jotain...?
Namikon mielikuvitus rupesi laukkaamaan; Mitä tapahtuisi, jos joku Yasuragin ulkopuolinen henkilö saisi tietää hänen olevan kyseisen järjestön pomo? Hän oli sangen korkeassa asemassa Yukigakuren seurapiireissä, joten hänen täytyi varoa jokikistä sanaansa, ettei hän vain vahingossa tulisi paljastaneeksi liikaa.
Totta puhuen, edes kovinkaan moni Yasuragin jäsen ei tiedä minun olevan kaiken takana. Joten miten ihmeessä...? Vai onko se vain minun mielikuvitukseni jälleen? Noh, siitähän minä otan selvää...

"Sinähän olet myös Uchiha klaanin jäsen? Ja ymmärtääkseni et ole täällä millään Konohan tehtävänannolla - ellet ole ollut epärehellinen - joten, saanko kysyä, mitä oikein tapahtui? Miksi jätit kyläsi taaksesi? Konohalla on mahtavat sotavoimat, sen puitteissa lähestulkoon kuka tahansa on turvassa", Namiko kysäisi. Hän toivoi, että kysymys olisi raipanisku Sakyoun itsetuntoon ja sieluun. Ja - Namiko siirsi tarkasti analysoivan katseensa miehen kasvoihin - jos tuo valehtelisi, kävisi ainakin selväksi, ettei tuohon voinut luottaa täysin.

"Sinähän olet myös Uchiha klaanin jäsen? Ja ymmärtääkseni et ole täällä millään Konohan tehtävänannolla - ellet ole ollut epärehellinen - joten, saanko kysyä, mitä oikein tapahtui? Miksi jätit kyläsi taaksesi? Konohalla on mahtavat sotavoimat, sen puitteissa lähestulkoon kuka tahansa on turvassa" Kuului naisen suusta, ja se tosiaan oli kuin raipanisku. Ei hän ollut hetkeen aikaan muistellut edes menestyneitä aikojansa Konohassa. Pitäisikö hänen kertoa syy? Se todellinen syy, mutta mitäpä jos nainen menisikin suoraan kertomaan siitä Konohalle, vaikkakin täältä Konohaan on matkaa kaikkien taistelukenttien sun muiden läpi useita päiviä, ellei jopa viikkoja. Tai mitä jos nainen haluaakin hänen Mangekyounsa itselleen? Sakyou oli toki Uchiha-klaanista, hän ehkä onnistuisi pakenemaan mikäli hänelle yritettäisiin tehdä jotain mutta se veisi hänen omaa terveyttään samalla.

''Siihen on tietty syy.. tein jotain mikä Uchiha-klaanissa kiellettiin kokonaan..'' Sakyoun silmissä tapahtui sitten vain hetkellisesti pieni muutos, kun hänen Mangekyounsa oli vain muutamaksi hassuksi sekunniksi aktivoitunut. Sen verran, että Nami näkisi sen mutta kun tuo olisi nähnyt sen, hän sulkisi sen heti noin kolmen viiva neljän sekunnin päästä pois.

''Tuo on syy, miksi lähdin sieltä. Tuon hankkiminen klaanissa oli ehdottomasti kiellettyä, ja en halunnut mielelläni jäädä kiinni siitä.'' Oli melko harvinaista, että Sakyou luotti Namiin tämänkään vertaa mutta olihan tuo ottanut tämän kotiinsa pois lumimyräkästä, tarjonnut kaakaota ja ollut muutenkin mukava.

"... Mangekyou Sharingan... Sharinganin kehittyneempi aste, joka vie käyttäjän näön ja ruumiinterveyden käytettäessä paljolti. Vaatii pohjakseen alkuperäisen Sharinganin. Mangekyoun saadakseen henkilön on surmattava paras ystävänsä...", Nami sanoi suorastaan kuiskaten. Hän tiesi todella paljon - monien mielestä varmasti aivan liikaakin - Konohan verirajoitteista. Varsinkin Sharinganista, sillä hän oli joutunut tutkimaan sitä monta kertaa etsiessään parannuskeinoa Kojiron silmien hitaaseen, mutta varmaan rappeutumiseen. Ja jo toinen kirottujen silmien omistaja, hänen asunnossaan? Mihin tämä maailma oli menossa?

Sitten punapää hymyili ystävällisesti ja sanoi: "Se taitaa olla sinun valttikorttisi, vai mitä? Älä huoli, minä en tee mitään harkitsematonta. Ja koska olit tarpeeksi rohkea näyttääksesi valttikorttisi minulle, minä näytän omani sinulle..."
Namiko sieppasi korvakorunsa korvastaan nopealla liikkeellä. Sitten hän vei sen terävän, lehdenvihreän kristallin kaulalleen, ja viilsi siihen syvän haavan varmalla ja tasaisella, nopealla liikkeellä. Ja viillosta alkoi pulputa nopeaan tahtiin verta, joka ei kuitenkaan valunut alas kuin normaalisti. Vaan se nousi ylös, hajaantui, lepatti. Hänen kaulastaan pulppusi verenpunaisia perhosia, joiden siipien päät olivat mustat. Ja jo kaukaa erotti, että niillä oli suu, joka oli täynnä veitsenteräviä, pienenpieniä hampaita. Hän paransi haavan koskematta siihen, ja verenvuoto lakkasi. Perhoset kuitenkin jäivät lentelemään hänen ympärilleen.

"... Mangekyou Sharingan... Sharinganin kehittyneempi aste, joka vie käyttäjän näön ja ruumiinterveyden käytettäessä paljolti. Vaatii pohjakseen alkuperäisen Sharinganin. Mangekyoun saadakseen henkilön on surmattava paras ystävänsä...",
Namiko sanoi Sakyoulle. Hän ei vastannut mitään, ainoastaan katsoi Namikoa päin mustilla silmillään. "Se taitaa olla sinun valttikorttisi, vai mitä? Älä huoli, minä en tee mitään harkitsematonta. Ja koska olit tarpeeksi rohkea näyttääksesi valttikorttisi minulle, minä näytän omani sinulle..." Ja pian nainen näytti jo tekevän itsemurhaa Sakyoun silmissä, mutta hän huomasi aivan yllätyksekseen ja suorastaan järkytyksekseen että tuo kykenikin muovaamaan vertansa.

Sitten Sakyoun päähän putosi uusi kysymys, jonka hän tajusi vasta äsken. ''Miten tiedät noin paljon klaanini veriajoitteesta, Mangekyou Sharingan on yleensä tuntematon klaanin ulkopuolella.'' Sakyou sanoi ehkä hieman epävarmasti, oliko kenties se hänen klaanistaan kotoisin oleva mies kertonut heidän klaanin salaisuuksia tuolle? Eihän se Sakyouta kiinnostanut oikeastaan enään kun hän ei ollut klaanin jäsen mutta olihan hyvä asia varmentaa.

Pian kuitenkin huoneessa lenteli verestä muodostuneita perhosia, joiden siipien kärjet olivat mustat ja niiden suut olivat täynnä teräviä ja inhottavan näköisiä hampaita. ''Melko erikoinen kyky, en ole ennen nähnyt tuollaista.'' Sakyou totesi hieman yllättynyt ilme kasvoillaan, kyky jonka avulla kykeni hallitsemaan verta. Sakyoulla kuitenkin nousi hieman varmuus päälle koska kuka tiesi jos perhotset hyökkäisivät yllättäen? Ihan varmuuden vuoksi, Sakyou piti jatkuvasti perhosia silmällä ja oli samantien valmis aktivoimaan sharinganinsa, ja alkamaan puolustautua jos olisi tarve.

''Miten tiedät noin paljon klaanini veriajoitteesta, Mangekyou Sharingan on yleensä tuntematon klaanin ulkopuolella.", Sakyou sanoi, mutta jatkoi tuotapikaa viitaten hänen jutsuunsa: "Melko erikoinen kyky, en ole ennen nähnyt tuollaista.''

"Se, kuinka tiedän näin paljon, ei valitettavasti kuulu sinulle", Namiko vastasi Sakyoun ensimmäiseen kysymykseen. "Ja olisin ihmetellyt suuresti, jos olisit edes väittänyt nähneesi jotain samankaltaista, sillä käsittääkseni minä ja siskoni olemme viimeiset tämän kyvyn omaavat ninjat"

Namiko piti pienen tauon, jonka aikana hän hörppi teetään. Perhosparvi oli ruvennut tappelemaan keskenään, ja ne tappoivat toisiaan kovalla rähinällä, tuloksena se, että vain yksi perhonen oli jäljellä: Mutta se oli kasvattanut kokoaan jättimäiseksi. Se oli niellyt kaikki toverinsa sisäänsä, ja oli nyt niiden kaikkien yhteisen massan kokoinen. Namiko ei kiinnittänyt tähän huomiota, vaan kysäisi vieraaltaan: "Onko sinulla nälkä? Väsyttääkö?"

"Se, kuinka tiedän näin paljon, ei valitettavasti kuulu sinulle" Kuului naisen suusta, tottakaihan se kuului Sakyoulle, joka on kotoisin tuosta klaanista. Mutta hän ei viitsinyt alkaa tonkimaan yhtään enempää mitään. Hän ei halunnut olla epäkohtelias, eikä tosiaankaan halunnut juuri nyt saada rauhaisaa keskustelua sanasodaksi. "Onko sinulla nälkä? Väsyttääkö?" Nainen kysyi Sakyoulta, joka vilkaisi pienesti nyt ehkä astetta suurempaan perhoseen. Nyt niitä olikin vain yksi, kummallista. ''Ei minulla sen kummemmin, minulla on toki omaita eväitäkin mukanani kun matkustin tänne.'' Sakyou vastasi kohteliaasti toiselle, hänen oli toki saatava jossain vaiheessa tietää miten joku Uchiha-klaanin ulkopuolinen henkilö pystyi tietämään sen klaanin erittäin salaisistakin asioista niin paljon. Se oli lähes mahdotonta, ilman Uchiha-klaanin sisältä olevan henkilön apua.

''Joku Uchiha-klaanin sisäpuolelta tuleva henkilö on ehkäpä kertonut sinulle, koska Uchiha-klaanin salaisuuksista ei tiedä kukaan muu kuin sen klaanin jäsenet ja se tieto leviää vain niiden jäsenten kautta.'' Sakyou sanoi ehkä hieman kireämmin. Ei kuitenkaan mitenkään ääntä korottamalla, huutamalla tai vastaavalla vaan melko rauhallisella äänellä.

''Ei minulla sen kummemmin, minulla on toki omaita eväitäkin mukanani kun matkustin tänne'', Sakyou sanoi kohteliaasti. Namiko hymähti, ja laski nyt tyhjän kaakaomukinsa pöydälle, jonka jälkeen hän nousi hitaasti ja kimono kahisten seisomaan. Hän oli jo lähtemässä kävelemään, kunnes hän kuuli toisen sanovan:
''Joku Uchiha-klaanin sisäpuolelta tuleva henkilö on ehkäpä kertonut sinulle, koska Uchiha-klaanin salaisuuksista ei tiedä kukaan muu kuin sen klaanin jäsenet ja se tieto leviää vain niiden jäsenten kautta.''
"Sinähän sen tiedät"
Namiko sanoi leikkisästi ja jatkoi matkaansa kohti oviaukkoa, mutta oviaukon luona hän kääntyi mieheen päin:
"Joudut valitettavasti nukkumaan sohvalla, minulla ei ole enempää vuodepaikkoja antaakseni. Mutta minä menen nyt yöpuulle, jos ei haittaa, tämä päivä on ollut enemmän kuin raskas, jos totta puhutaan... Huomiseen, ja... Öitä"

Sakyou oli palannut melko useamman päivän kestävältä matkaltaan, taakkanaan kahden ihmisen painon verran painava paketti. He olivat saapuneet parin lumimyrskyn läpi ja pienen kylmyyden, takaisin talolle. Hän oli samantien astellut olohuoneeseen ja ohimennen pyytänyt jotakuta palvelijaa hakemaan Namin paikalle. Sakyou heitti tuon kaavusta tehdyn paketin vain kylmästi lattialle, ja nappasi jotakin huivinpalasta käteensä. Kunain avulla huivista kahden melko pitkän siivun irroittaminen ei ollut hankalaa, ja niiden avulla tämä sitoisi noiden suut. Olisi paljon parempi että vangit pysyisivät hiljaa jotta ei tule turhia valituksia.

Nyt olisi vain odoteltava hänen johtajansa tulevan paikalle joka voisi sitten halutessaan päättää mitä noille kahdelle tehdään. Sakyou epäili kyllä melko vahvasti että pian nuo löytäisivät itsensä kidutushuoneesta ja sen jälkeen suoraan kaltereiden takana. Kuitenkaan nuo eivät enään lähde tämän talon seinien ulkopuolelle, jos se on Sakyousta kiinni. Nuo olivat jo nähneet tämän talon sisäpuolelta ja tietävät miten tämä on sisustettu ja muuta nippelitietoa jotenka jos nuo pääsisivät ulos rakennuksesta niin se olisi huonoa vain Sakyoulle ja muille.

Namiko asteli alas jykeviä, tammesta tehtyjä tummia kierreportaita. Yllään hänellä oli kirkkaan valkoisesta silkistä tehty yukata, ja hänen verenpunaisten hiustensa väri korostui sitä vasten, laittaen niiden väriin vielä hieman enemmän särmää kuin normaalisti. Kenkiä hänellä ei ollut, mustat sukat vain, ja hän näytti siltä kuin hän olisi juuri herännyt nokosilta. Mikä itseasiassa oli tottakin.
Hänen palveluspoikansa oli nimittäin tullut kertomaan, että Sakyou - yksi Yasuragin uusimmista jäsenistä - oli tullut takaisin. Mukanaan vieläpä pari panttivankia. Ja siinä jos missä oli syytä kiiruhtaa alas ja tarkistamaan asia.

Kun hän saapui olohuoneeseen, hän näki heti että palveluspoika oli puhunut totta: Kaksi panttivankia, ja Sakyou. Mutta... Miksi panttivangit?
"Hyvää iltaa, Sakyou-san. Miten matka meni?", Nami kysyi ilmeettömällä äänensävyllään. Hänen ketseensa sen sijaan pomppi panttivangeista Sakyouun ja takaisin.

Yumika oli nukahtanut n. tunti sitten, ja alkoi availla silmiään, mutta ei voinut hieroa niistä väsynystä pois, kun kädet olivat paketin sisällä. Hän katsoi alas päin nähden lattian. Hän tajusi että mies oli vienyt heidät johonkin sisätiloihin, tai sinne mihin tuon oli tarkoituskin viedä heidät, ei Yumika sitä tiennyt, hän vain katsoi hieman ympärilleen ja alkoi haukotella, kumminkin hän ei saanut haukoteltua kunnolla, kun hän huomasi että hänen suunsa edessä oli pala kangasta. 'Ei hel**tti.' Yumika ajatteli ja katseli ympärilleen, jo hieman peläten että mitä heille tehtäisiin. Hänen sydämmensä alkoi lyödä kovempaa jännityksestä.

//skip//
//Jatkakaa toki...//

"Hyvää iltaa, Sakyou-san. Miten matka meni?", Kuului melko tuttu ääni aivan Sakyoun takaa. Hän käänsi päänsä katsomaan mustilla silmillään olkapäänsä ylitse Namikoon joka oli saapunut paikalle. ''Ihan hyvin, lukuunottamatta pientä välikohtausta jossa nämä kaksi melko innokasta sodan kannattajaa hyökkäsivät kimppuuni.'' Sakyou sanoi johtajalleen, hänen periaatteisiin ja periaatteessa tehtäviin kuului tuoda sodankannattajat tänne jossa heille tehtiin mitä tehtiin.. se ei oikeastaan hänelle kuulunutkaan. Sakyoun silmässä oleva vihlonta oli loppunut jo aika päivää sitten, mutta sitten hän siirsi katseensa heränneeseen paketissa olevaan Yumikaan. Hän ei sanonut mitään, kunnes asteli kohti jonkinlaista tuolia tai sohvaa ja rojahti sitten siihen istumaan. Matka oli ollut pitkä ja raskas, sen lisäksi taistelu niin hän oli melko uuvuksissa. Pitäisi kerätä hieman voimia ja chakraa...

Yumika kuunteli ympärillään olevia ääniä. Hän kuuli että joku nais puolinen henkilö oli tullut huoneeseen ja puhui miehelle joka oli vanginnut hänet ja Aichon. Yumika katseli lattiaa rennosti silti sydän täynnä pelkoa. Niin kauan kun hän makasi siinä eikä kukaan siirtänyt pakettia tai laittanut kaulalle mitään, Yumika pystyi olemaan hyvin rento. Nainen huokaisi hyvin hiljaa, ja toivoi että häneen ei kiinitettäisi mitään huomiota, vaikka pian niin tapahtuisikin, koska ilmeisemmin nuo kaksi aikoisivat tehdä jotakin joka ei koidu mukavasti hänelle tai Aicholle.