Kuraime on enemmänkin harhautuksiin tarkoitettu verirajoite jota Harehi niminen suku/klaani kantaa. Verirajoitteessa on kolme tasoa jonka tekniikat parantuvat kolmanteen tasoon päin mennessä. Päämäärin verirajoite keskittyy näkemisen manipulointii.
Kekkei-Genkai:
- Kuraime on ensimmäinen taso jossa silmä muuttuu kokonaan mustaksi ja pupiili muuttuu minimaalisen pieneksi ja valkoiseksi. Kuraime on heikoin taso johon kuuluu kaksi perus osaamista.
1. voidaan tehdä vastustajan nälkökenttää suppeammaksi, kuin tämän silmien edessä olisi harmaa kangas,
jonka läpi ei kunnolla näe eikä sitä saa pois. Tähän vaaditaan näkö etäisyys. Tekniikan voi tehdä yhdelle ihmiselle kerralla.
2. voidaan tehdä vastustajan mieleen pieniä harhanäkyjä esim. ihmisiä, eläimiä, esineitä. Harhat eivät satuta
fyysisesti ollenkaan, vaan niiden on tarkoitus harhauttaa. Vaaditaan näköetäisyys. Voidaan tehdä useammalle ihmiselle
kerralla.
-Kumame on toinen taso jossa silmän ulkonäkö muuttuu sillä että pupiilin ympärille tulee valkoinen rengas. (rengas ei ole aivan piinni pupiilissa, vaan se on n. 5mm etäisyydellä siitä.) Toiseen tasoon kuuluu kolme taitoa joista kaksi ovat paranneltuja versioita ensimmäisen tason taidoista.
1.Voidaan tehdä vastustaja n. 3 minuutin ajaksi täysin sokeaksi. Vaatii näköetäisyyden.
2.Sama kuin Kuraimen harha tekniimma mutta harhat voivat tuottaa kipua uhrilleen. Fyysisiä vammoja ei kumminkaan voida
nähdä koska nämä kohdistuvat sieluun eivätkä ruumiiseen. Tarvitaan näköetäisyys
3.Verirajoitteen omaava voi "muuttaa ulkonäköään" muokkaamalla toisten näköä niin miten taidon omaava heidän haluaa
näkevän. (Esim. Ihmiset näkevät verirajoitteen omaavan kissana jos tämä on manipuloinut heidän näköaan niin.)
Tarvitaan näköetäisyys, voidaan tehdä usealle henkilölle kerralla.
-viimeinen ja vahvin taso on Kurosudāku. Tässä silmässä oleva valkoinen piste ja rengas yhdistyvät niin, että renkaan sisälle muodostuu valkoisesta pisteestä valkoinen risti. Kurosudākulla voidaan tehdä kaikki edelliset tekniikat plus 1 pelkästään Kurosudākulle tarkoitetun tekniikan.
1. Kykeneväisyys näkemaan toisen silmillä ilman että uhri tietää. Voidaan tehdä vain yhdelle ihmiselle kerralla.
Hidenjutsut:
???
Muuta: Tasolta toiselle hyppääminen ei ole helppoa, vaaditaan paljon silmien käyttöä ja niiden harjoittamista ennen kuin se muuttuu seuraavalle tasolle. Kun vaikka Kuraimelta on siirrytty Kumamelle, Kuramea ei voida enää käyttää koska tasoa on nostettu. Ainoastaan kolmannella tasolla voidaan käyttää kaikkia.