Jääluola

[[Roolipeli sijoittuu noin 2 pv tulevaisuuteen kangaskaupan pelistä. Suomeksi sanottuna on tapahtunut aikaskippi, jotta voimme pelata samoilla hahmoilla monissa paikoissa. Tästä on juteltu ja sovittu roolipeliin osallistujien kanssa.]]

Jääluola oli suuri, pitkä ja -nimensä mukaisesti- jäinen ja hyytävä. Silti se oli kenties tilavin ja suojaisin paikka Yukigakuren tässä kolkassa, mutta kovinkaan moni ei siitä tiennyt. Sikäli se oli kerrassaan täydellinen paikka piilotteluun - ja Namikon ja Kojiron tapauksessa jutsun tekemiseen.
Jääluolan perällä oli suuri, soikiomainen, hieman muuta luolaa leveämpi ja korkeampi kohta, jonka alla oli pohjiaan myöten jäätynyt lähde. Namiko itse oli maalaillut viimeisen tunnin valtavan kokoista ja monimutkaista sinettiä luolan lattiaan - omalla verellään, jota vuosi naisen ranteessa olevasta, avoimesta haavasta. Nainen itse oli sitonut todella pitkät, kirkkaan punaiset hiuksensa poninhännälle taakseen, ja hänellä oli päällään hieman liiankin lyhyt, mutta onneksi sentään lämmin, valkoinen lääkintäninjan asu.
Hän katseli tyytyväisenä, kun hänen sormenpäänsä kautta valuva veri osui jäähän ja muotoutui monimutkaisiksi sinetöintikuvioiksi. Nyt hän ojensi itsensä täyteen pituuteensa ja huokaisi, samalla kun paransi silmänräpäyksessä ranteessaan olevan haavan. Hänelle ei onneksi voinut tulla verenhukkaa, muuten tämän sinetin tekemiseenkin olisi mennyt kuukausia.
Sinetöintipiiri oli nyt noin 30 metrin pituinen, ja sen sisällä oli monimutkaisia kuvioita ja viivoja, jotka yhdistyivät sen sisällä olevaan pienempään ympyrään, jonka sisällä sinetöitävä kohde oli. Piirin ympärillä oli muutama kynttilä, jotka lisäsivät huoneeseen hieman hämyisää valoa.

Sitten hän katsoi sinetin keskelle, jossa oli Kojiro istumassa lähestulkoon maantasalla olevalla tyynyllä, jonka Namiko oli raahannut mukanaan. Hän ei ollut lainkaan varma, kestäisikö hän tai Kojiro tätä loppuun saakka, mutta itsehän hän oli ehdottanut tätä - Ja Kojiro oli suostunut...

"Noin, minä olen valmis valmisteluissa. Vielä yksi kysymys ennenkuin aloitan: Haluatko että peitän silmäsi? ... Ilmoita, kun olet valmis", Namiko sanoi silmissään kellertävä hehku.

Kojiro oli istunut hiljaa paikallaan, ja tuijottanut jokaisella liikkuvalla solullaan mitä Namiko oli tehnyt. Häntä pelotti hiukan, mutta pelko oli normaalia. Hän tiesi että mitä tässä tuleekin tapahtumaan, se sattuisi.. mutta hän aikoi kestää sen, jos se eliminoisi mahdollisuuden pitää näkö, ja käyttää Mangekyouta.. Pian Kojiro taas heräsi omista mietteistään, kun kuuli Namikon äänen.

"Noin, minä olen valmis valmisteluissa. Vielä yksi kysymys ennenkuin aloitan: Haluatko että peitän silmäsi? ... Ilmoita, kun olet valmis"

Kojiro nyökkäsi robottimaisesti Namikolle. '' Peitä vain. Ja olen aina valmis. Aloita kun tahdot. '' Kojiro hymyili Namikolle, ja odotti tulevaa.

''Peitä vain. Ja olen aina valmis. Aloita kun tahdot.''

'Huoh... Nyt se alkaa.... Ryhdistäydy, kokoa itsesi, älä välitä huudoista...', Namiko ajatteli silmät kiinni, ja vei kätensä yhteen eteensä muodostamaan yhden mutkikkaimmista in-merkeistä mitä hän oikeastaan tiesi. Sitten hän avasi silmänsä, ja jos joku ulkopuolinen olisi voinut sanoa, hänen olemuksensa oli muuttunut kokonaan: Äsken hän oli ollut vielä ihminen, nyt hän oli... Ihminen, joka ei välittäisi toisen tuntemuksista, vaan yrittäisi vain viedä kaiken kunnialla loppuun. Namiko teki vielä nopeasti toisen in-merkin, jolloin sinettipiiristä iskeytyi pari verinauhaa Kojiroon, ne kiertyivät miehen ympärille muutamassa hassussa sekunnissa, sitoen tuon paikoilleen. Ne peittivät - Kojiron omasta toivomuksesta, myös tuon silmät.
Sitten Namiko, pysyen edelleen kyykyssä, iski kätensä maahan, jolloin sinettipiiri alkoi liikkumaan kohti keskustaa: Kohti Kojiroa, tuon kaiken verimassan maalitaulua. Se iskeytyi miehen päälle kuin verkko, ja sen kaikki kuviot tiivistyivät eritoten Kojiron sydämen kohdalla - Sitten, ihan yhtäkkiä, Kojiron ihoon tuli reikä, josta alkoi pulppuamaan verta - hitaasti mutta varmasti. Ja aivan yhtä nopeasti Nami oli jo tekemässä toista jutsua.
"Chiton: Shousou!", nainen huudahti samalla kun yksinäinen hikipisara valui hänen ohimoaan pitkin. Kojiron verenvuoto mitä luultavimmin lakkasi, mutta sinetöintiveri edelleen matkasi miehen sisään - hitaasti ja piikikkäästi, pienestä haavasta tuon ihossa.

Kojiro tunsi kuinka jonkinsortin narut kiertyivät hänen ympärilleen, ja kaksi narua pitivät kojiron silmäluomet alhaalla, jotta Kojiro ei vahingossakaan saisi niitä auki. Yhtäkkiä Kojiro tunsi kuinka hänen rintakehässään oli kolo, josta pulppusi verta. Tuska oli mielipuolista, ja oli erittäin vaikea pysyä hiljaa. Kauaa Kojiro ei pysynytkään hiljaa, vaan alkoi huutamaan. Jokin liikkui Kojiron ihon alla, ja se tunne ei ollut mukavaa. Tämä tilanne vaikutti sairaalta, mutta Kojiro aikoi kestää kaiken. Hän tahtoi ainoan heikkoutensa katoavan.

// Vaikia vastata tämmöseen.. //

Nami tunsi jo nyt hengästyvänsä jutsuistaan. Hän ei ollut tottapuhuen koskaan ennen tehnyt näin isoa ja voimakasta sinettiä, joten oliko se nyt ihmekään. Hän ei tosin suostunut keskeyttämään tai pitämään taukoa, vaan piti kokoajan Kojiron verenvuodon aisoissa. Hänen tekemänsä sinettipiiri vetäytyi yhä Kojiron kehon sisälle - sitä oli mennyt nyt vasta alle puolet. Kojiron haava, josta verkko oli menossa sisälle, oli suurentunut massiiviseksi ja repaleinen.
Namiko yritti olla välittämättä miehen huudoista, siinä huonosti onnistuen. Vähää väliä hän hoki mielessään anteeksipyyntöjä, kun kieputti sinettimerkkejä chakransa avulla Kojiron sisällä, kohti otsaa. Hän antoi veren valua... Lisää... Lisää...
Hän tunsi itsensä horjahtavan hiukan puolessavälissä. Kojiro oli saanut parikymmentä uutta haavaa ympäri kehoaan, ja tuon iho näytti kuoriutuvan pois tuon lihan päältä. Hän, Namiko, piti Kojiron silti hengissä jutsullaan, vaikka kipu olikin varmasti sanoinkuvaamatonta. Mutta hän oli jo yli puolenvälin... Vielä hiukan...

Siinä! Nyt hän oli saanut kaiken sinetöintiin ja jutsuun vaadittavan veren Kojiron sisään, tosin tuo oli menettänyt 2/3 osaa omasta ihostaan tuossa rytäkässä. Nami otti korvakorunsa korvastaan ja viilsi sillä hieman ulvaisten ranteensa auki, ja antoi veren valua vähän aikaa maahan ennenkuin viskaisi kättään Kojiron suuntaan...

SPLASHZLASH

Nauhat, jotka pitelivät kojiroa paikoillaan, vetäytyivät verkon alkuperäiseen imeytymispaikkaan ja muodostivat siihen mustan, tähdenmuotoisen täplän. Veri, jonka Namiko oli heittänyt Kojiroa päin, taas muuntautui eräänlaiseksi punaiseksi, parantavaksi kelmuksi miehen päälle.

Nami itse oli täysin uupunut - hän epäili, että tuskin edes kunnolla jaksaisi parantaa kädessään olevaa haavaa, joten hän tyytyi nielemään verenvuodonseisatutuspillerin ja sitomaan kätensä sideharsoon. Sitten hän istuutui luolan nurkkaan, täristen kiireestä kantapäähän, ja odottamaan Kojiron mahdollista selviytymistä.

Ulkona, jossa Sakyou seisoi tuo pelkästään musta kaapu yllänsä ja siinä oleva huppu tiheästi päässänsä oli pysähtynyt kuuntelemaan luolasta ehkä hieman syvältäkin luolasta kantautuvia kovaäänisiä huutoja. Ne kuulostivat aivan siltä kun jonkun ninjan kynsien alle tungettaisiin neuloja, olisiko kyse siitä että joku ninja kiduttaa ihmisiä luolassa? Mikäli niin olisi, niin Sakyou puuttuisi peliin. Sakyou astui sitten hölkkäysaskeleilla luolaston suulle, kuunnellen edelleen kuuluvia kivunhuutoja. Sakyou ei enään pystynyt vain kuuntelemaan, olisi toimittava. Hän lähti juoksemaan suoraan kohti luolan perää jolloinka hänen kaapunsa huppu juuri ja juuri pysyi vauhdin mukana päässä. Hän laittoi huppua paremmin päähänsä ja juuri kun hän kääntyi mutkasta luolan perälle, hän vetäisi kauhuissaan hänen valkoisen katanansa käteensä ja asetti sen viistosti kasvojensa eteen kiiltämään. ''Mitä ihmettä täällä tapahtuu?!'' Sakyou kysyi hieman jopa huutaen ja vakavasti. Seinät, katto, lattia täysin veressä ja veren keskellä istuu jotenkin tutunnäköinen henkilö 2/3 ihosta poissa.

Sitten hänen mustien silmien katse kiinnittyi suoraan kohti Namikoa jonka ranne oli kokonaan auki ja tuo täriti luolan nurkassa. ''Sinäkö tämän teit?'' Hän kysyi melko vakavasti. Kaapu oli tosiaan hänen yllänsä ja sen huppu peitti päätä ja kasvoja ainakin osittain.
Hän tosiaan oli melko kauhuissaan, verta joka puolella. Oliko kyseessä kidutus, vai jokin muu asia?

Kojiro meinasi menettää moneen otteeseen tajuntansa kivun takia. Hän ei ollut ikinä ennen kokenut näin suurta tuskaa sisällään. Hän tunsi kuinka iho repeili hänen ruumiissaan, ja kuinka lämmin veri virtasi hänen suonistaan. Mutta pian pahin oli ohitse. Kipu oli vähentynyt, mutta ei poissa. Kojiron huuto oli lakannut. Hänen ympärillään oleva naru oli hävinnyt, ja Kojiro luhistui maahan. Hän avasi silmänsä, ja huomasi kuinka paljon verta hän oli uhrannut. Seinät, lattiat, Kojiro itse.. täynnä verta. Hän sulki taas silmänsä, ja hengitti syvään.

Jotain lämmintä oli lentänyt Kojiron päälle, ja se helpotti hiukan Kojiron tuskaa. Hän ei välittänyt mitä se oli, kunhan se vain helpotti Kojiron oloa, hän oli tyytyväinen.
Luolaan oli astunut kolmaskin henkilö. Kojiro ei pystynyt avaamaan silmiään kivun takia, hän vain kuunteli.

''Mitä ihmettä täällä tapahtuu?! Sinäkö tämän teit?'', kaikui kova ääni luolan jäisistä seinämistä.
Muutama kynttilä paloi vielä, ja Nami älysi kyllä ilman peilikuvaansakin että hän oli varmasti kalpea - mutta tällä hetkellä hän ei välittänyt uudesta tulijasta, tällä hetkellä hän keskittyi lähinnä ja yksinomaan Kojiroon. Hän keräsi terveeseen käteensä vihreää, parantavaa chakraa pikkuhiljaa, samalla kun laahusti edelleen kontaten Kojiron luokse. Hän oli varma siitä, että hänen jalkansa eivät kantaneet ihan vielä. Namiko asetti vihreähehkuisen kätensä Kojiron vatsan päälle, ja alkoi parantamaan tuon kudoksia. Samalla hän sanoi luolan sisään tulleelle ninjalle:
"Sinuna en puuttuisi tähän, muuten kadut sitä varmasti"

"Sinuna en puuttuisi tähän, muuten kadut sitä varmasti"
Kuului melko kalpean naisen suusta jolla ranne oli auki. Ja pian tuon kädessä olikin vaaleanvihreää chakraa jolla tuo painoi vasten aivan veren peitossa olevaa henkilöä. ''Sinä et ole johtajani, sinä et minua määrää. Ja minähän puutun ihmisten kiduttamiseen ainakin tähän aikaan kun tuolla mantereilla soditaan! Edesautat ainoastaan sotaa kiduttamalla täällä jotain ninjaa! Älyätkö mitä tämä sota aiheuttaa maailmalle!?'' Sakyou puhui kuin tietäisi ''mukamas'' kaiken sodasta. Kuitenkin hän inhosi sotaa, vihasi sitä ja haluaisi räjäyttää jokaisen sodankannattajan jokaisen suolen ja ruumiinapalasen erilleen. Hän siirsi katanan nopealla liikkeellä osoittamaan pian terä edellä Namia. Kuitenkin tuo näytti parantavan tuota henkilöä. Mitäpä jos tänne oli tullut joitakuita muita jotka olivat kiduttaneet noita kahta ja sitten häipyneet? Olihan sekin mahdollista ja mies olisi huutanut kivuista jotka he olivat jättäneet.
Ehkei nuo olleetkaan kiduttaneet kumpikaan kumpaakaan. ''Vai onko niin että jotkut muut tekivät tämän?'' Sakyou kysyi nyt jo hieman rauhallisemmalla äänellä. Hän ei tietenkään halunnut alkaa taistella, mutta halusi tietää mistä tämä sotku tuli.


Koska tämä veri muistuttaa vain sodasta, taistelusta ja tappamisesta. Mikäli nuo olisivat sodan kannattajia, Sakyou hyökkäisi heti kimppuun. Toivottavasti nuo ei ole. Hän ei haluaisi kahta henkilöä vastaansa vaikka nuo olivatkin aika pahasti haavoittuneina.

"Sinuna en puuttuisi tähän, muuten kadut sitä varmasti"

Kojiro tunnisti Namikon äänen viereltään, ja kun Namikon ääni on noin uhkaava, pitää huolestua. Kojiro raotti silmiään auki, jolloin hän näki että luolaan oli astunut mies, jolla oli katanakin jo valmiiksi esillä. Kojirolla olisi tehnyt todellakin mieli nousta pystyyn ja listiä tuo mies siihen paikkaan, mutta hän ei kyennyt edes liikuttamaan jalkojaan sillä hetkellä.

''Sinä et ole johtajani, sinä et minua määrää. Ja minähän puutun ihmisten kiduttamiseen ainakin tähän aikaan kun tuolla mantereilla soditaan! Edesautat ainoastaan sotaa kiduttamalla täällä jotain ninjaa! Älyätkö mitä tämä sota aiheuttaa maailmalle!?''

Kojiron päässä pörräsi viha. Hän tahtoi tappaa tuon miehen välittömästi.
'' Etkö nyt tajunnut että painu helvettiin täältä?! Tapan sinut jos et pidä sitä päätäsi kiinni. ''
Kojiron suusta ei yleensä kuullut tuollaista, mutta tuska ja kipu oli sekoittanut hänen päänuppinsa kokonaan.

''Sinä et ole johtajani, sinä et minua määrää. Ja minähän puutun ihmisten kiduttamiseen ainakin tähän aikaan kun tuolla mantereilla soditaan! Edesautat ainoastaan sotaa kiduttamalla täällä jotain ninjaa! Älyätkö mitä tämä sota aiheuttaa maailmalle!? ... 'Vai onko niin että jotkut muut tekivät tämän?''

Nami ei voinut mitään, mutta hän alkoi kikattamaan mielipuolisesti toisen sanoille. Hän oli niin uupunut teostaan, että hän ei kyennyt ajatella selkeästi. Ja jos hän onnistuisi, hän olisi enemmän kuin iloinen, sillä hän olisi onnistunut tekemään Kojiron elämän niin paljon helpommaksi. Mutta tuo toinen luuli, että hän oli kiduttanut tuota! Taino, ei enää edes sitä - tuo ninja ilmeisesti luuli, ettei hänestä olisi tekemään mitään suurempaa kuin parantamaan. Mikä moukka - ja juuri sen takia hän nauroi. Hänen koko yläruumiinsa hytkyi kun hänen naurunsa vain hytkyi, ja hänellä alkoi olla vaikeuksia keskittämään parantamista vain yhteen kohtaan.
"Oi... Kuule, kyllä se minä taisin olla joka tämän kaiken teki. Olen pahoillani sotkusta, siivoan sen myöhemmin", Namiko sanoi äänellä joka ei ollut lainkaan hänen omansa. Hän repi hiussolkensa irti ja päästi omat pitkät, verenpunaiset hiuksensa hulmuamaan valtoimenaan ympärilleen.

'' Etkö nyt tajunnut että painu helvettiin täältä?! Tapan sinut jos et pidä sitä päätäsi kiinni. '' "Oi... Kuule, kyllä se minä taisin olla joka tämän kaiken teki. Olen pahoillani sotkusta, siivoan sen myöhemmin", Sakyoun sisällä riehui viha, niin yltymätön viha ettei hän enään meinannut hillitä itseään. Yksi pelle uhkaa tappaa hänet vaikka itse on melkein ihottomana ja pahasti haavoittuneena, ja toinen vaikutti aivan mielipuolelta. Huppu peitti hetkeksi hänen kasvonsa nenästä ylöspäin ja hänen suunsa oli mennyt lähemmäs viivaksi. Kunnes hänen kasvonsa sitten synkistyi. Hän nosti päätänsä, ja huppu paljasti taad hänen kasvonsa mutta Sakyoun silmissä oli tapahtunut selvä muutos. Hän oli aktivoinut kolmen tomoen Sharinganinsa jolla nyt katsoi Namiin ja Kojiroon. ''Tule, ja yritä tappaa minut. Vuodata vereni tämän kaiken muun veren joukkoon. Tee se! Yritä! Sitähän sinä tässä haluat..'' Sakyou sanoi ehkä myös hieman mielipuolisesti lähinnä Kojirolle. Hän ei antaisi tuollaisen pellen tapattaa itseään, mutta olihan hänellä ässät hihassa. Pelkkä Sharingan oli alle viidesosa hänen kokonaisista taidoistaan. Tietenkin hän antaisi toisen yrittää tapattaa häntä, jos tuo kerran sotaa kannusti. Sakyoun ääni oli melko synkkä ja kylmä. Hän meinasi tässä sitä mitä sanoikin ja taistelisi vaikka henkensä edestä.

''Tule, ja yritä tappaa minut. Vuodata vereni tämän kaiken muun veren joukkoon. Tee se! Yritä! Sitähän sinä tässä haluat..''

Kojiron olisi tehnyt mieli nauraa, mutta hän ei jaksanut. Hän oli liian väsynyt siihen. Hyvä kun jaksoi edes puhua. '' Hyvähän se on nyt tulla puhumaan. Olisit tullut kymmenen minuuttia aikasemmin niin olisit jo tässävaiheessa kuolleena ojassa. '' Kojiro tiesi että hän puhui sopimattomia Namikon kuullen, mutta hän ei voinut sille mitään. Hänen oli pakko purkaa vihansa johonkin. Vihan jonka kipu ja tuska oli nostattanut esiin.. Ja Namikoon hän ei sitä vihaa purkaisi. Ei sitten koskaan.

Namiko ei tässä vaiheessa sanonut enään mitään. Hän ei aivan käsittänyt, missä vaiheessa tämä riita oli lutviutunut vain Kojiron ja tuon tuntemattoman tyypin väliseksi, mutta sen hän älysi, että Kojiro oli täysin hänen puolellaan - ja se sai hänet tuntemaan suurta empatiaa miestä kohtaan. Hän sipaisi Kojiron poskea parantaen samalla siitä ikävän naarmun.

"Sinä...", Namiko sanoi kylmästi ja murhaavasti mulkaisten Sakyouta päin, "taidat kuule ihan itse olla väärillä jäljillä. Ja sinulla ei taida olla järjen hiventäkään päässäsi - aluksi paasaat sodan aiheuttamista seuraksista maailmalla, ja sen jälkeen uhittelet ja käsket Kojiroa - Joka makaa maassa verisenä - surmaamaan sinut? Hanki aivot, ja tule sen jälkeen takaisin"
Hän nosti yhtä sormeaan, jolloin luolan seinämässä olevasta veriläntistä muodostui verenpunainen senbon, joka kiisi heidän( Namikon ja Kojiron) sekä tuon tuntemattoman miehen välistä. Se oli ensimmäinen varoitus.

"taidat kuule ihan itse olla väärillä jäljillä. Ja sinulla ei taida olla järjen hiventäkään päässäsi - aluksi paasaat sodan aiheuttamista seuraksista maailmalla, ja sen jälkeen uhittelet ja käsket Kojiroa - Joka makaa maassa verisenä - surmaamaan sinut? Hanki aivot, ja tule sen jälkeen takaisin" Sakyouta ei kiinnostanut naisen sanat oikeastaan yhtään, vaan se miten nuo yrittivät häntä käskeä ja pompotella vaikka hän ei missään kohti ollut itse sanonut että noista kumpikaan olisi hänen johtajansa. Hän noudattaa vain heidän käskyjään, joille hän on sanonut että hän on Sakyoun johtaja. ''Sinä.. et minua määrää ennen kuin minä sinut lasken johtajakseni.'' Sakyou tuijotti kolmen tomoen Sharinganillaan vuorotellen Namia ja Kojiroa. Hänen olisi tehnyt mieli suoraan hyökätä noiden kahden kimppuun ja surmauttaa heidät tuohon samantien. Mutta ei hän siitä hyötyisi mitään, tulisi taas kaksi henkilöä lisää hautausmaalle ja se vain edesauttaisi sodan etenemistä. Jotenka hän mietti tarkasti, ja päätti kuitenkin olla surmaamatta kumpaakaan noista. Ainakaan nyt kun nuo kummatkin ovat pahasti haavoittuneena.


Sakyou jäi vain katsomaan synkästi huppunsa alta, Sharingan silmät kiiltäen ja hohtaen noita kahta täysin tuntematonta ja suorastaan sairasta kaksikkoa.

''Sinä.. et minua määrää ennen kuin minä sinut lasken johtajakseni.''

Kojirolla meinasi hermot pettää tuon yleenpalttisen paskapään kanssa. Eikö hän osannut muuta kuin puhua robottimaisesti johtakin johtamisesti tai tottelemisesta..Kojiro alkoi tuntea tuntoa jaloissaan, ja kipu oli pikkuhiljaa hävinnyt. Namikon parannus jutsut olivat tehneet tehtävänsä. Kojiro nousi vaivalloisesti pystyyn. Kojiro tuijotti tyhjin katsein huppupäistä miestä. Sitten hän huomasi miehen silmissä jotain hyvin samanlaista mitä hänellä itselläkin olisi. Uchiha.. täällä? Ellei vain olisi Oinin minun perässäni.. Perhana kun sattui huonoon aikaan. Kojiro ei tehnyt elettäkään jotta olisi hyökännyt tuota päin. Hän vain tyytyi tuijottamaan miestä. '' Mikä nimesi on? ''

'' Mikä nimesi on? '' Kuului nyt tuon verisen henkilön suusta jota Sakyou tuijotti kolmen tomoen sharingan silmillään. ''Haluatko tietää nimeni vai ennen kuin tapat minut?'' Sakyou sanoi ehkä hieman sarkastisesti, kuitenkin päättäen sanoa nimensä. Mitä pahaa nimen sanomisessa oli. ''Uchiha, Sakyou.'' Hän sanoi tuntemattomalle miehelle joka hänen nimeään kysyi. Kojiro saattaa ehkäpä muistaa Sakyoun nimen siitä että häntä epäiltiin Hyuuga-klaanin jäsenen tappamisesta, ja että tämä Hyuuga-klaanin jäsen sattui olemaan juuri Sakyoun läheisin ja parhain ystävä jonka hän oli vain surmannut kylmästi saadakseen sharinganista tehokkaamman version.

Sakyou siirsi sitten katseensa hieman taaempana olevaan Namiin. Kunnes sitten siirsi punaisten silmien katseen taas Kojiroon. ''Mikä oma nimesi on?'' Sakyou kysyi ehkä jo hieman kiinnostuneena. Myös Kojiro saattaa ehkä muistaa nimen Sakyou siitä, että Uchiha Sakyou petti Konohan heti seuraavana päivänä kun Hyuuga-klaanin jäsen oli kuollut. Toisinsanoen, Sakyoun läheisin ystävä. Jotenka siitä tyhmäkin vetäisi johtopäätöksen että tämä ei enään ole Konohan ninja.

''Haluatko tietää nimeni vai ennen kuin tapat minut?'' Kojiro naurahti. '' Se voi olla mahdollista. '' Kojiro otti muutaman askeleen kohti huppupäistä miestä.
''Uchiha, Sakyou... Mikä oma nimesi on?'' Kojiro oli oikeassa. Mies oli samasta klaanista kuin hän. Ei hän kyllä nimeä ollut kuullut koskaan ennen. Mutta omaa etunimeään hän ei aikoisi kertoa, ihan siltä varalta että mies olisi Oinin. '' Et tee nimelläni mitään, mutta voin sanoa että olen samasta klaanista kuin sinä. '' Kojiro löi oikean nyrkkinsä kämmeneensä, ja rusautti sormensa. Hän teki saman toisin päin myös. Ei hän kyllä olisi tahtonut taistella siinä kunnossa, mutta jos tilanne niin vaatisi, hän taistelisi.

Nami älysi varsin hyvin, mitä Kojiro oikein älysi tehdä. Kyllä hän nyt itse valitsemansa kenraalin - ja tätä nykyä ystävänsä ja toverinsa tunti tarpeeksi hyvin aavistaakseen, mitä tuleman pitää. Ja hän oli sangen varma siitäkin, että Kojiro ei tuossa kunnossa vielä pystyisi taistelemaan kunnolla - Olkoonkin että hän oli parantanut tuon lähestulkoon täysin, mutta keho reagoi eri tahtiin kuin jutsut. Namiko teki muutaman sinetin, ja osoitti sen jälkeen Kojiroa sanoen mielessään samalla: 'Chiton: Shousou'
Sen jälkeen hän alkoi vihdoin ja viimein parantamaan omassa käsivarressaan olevaa haavaa.

'' Et tee nimelläni mitään, mutta voin sanoa että olen samasta klaanista kuin sinä. '' Tuo tuntematon henkilö sanoi, näemmä tuo ei nimeään halunnut sanoa. Kunnon kivinaama.
''Olet vai? Toivottavasti et ole sille klaanille uskollinen enään, koska sen jälkeen minä lähtisin täältä ja aivan toiselle mantereelle. Koska minusta ei oikeen pidetä enään siellä klaanissa kun tein erään asian joka kielletään siinä klaanissa.'' Sakyou sanoi melko synkällä ja sankealla äänellä, tuo kielletty asia oli Mangekyou-Sharinganin hankkiminen. Olihan hän tapattanut kuitenkin kuuluisan ja laajalle levinneen aatelissuvun jäsenen jotenka siitä nousee aikamoinen mellakka Konohassa. Ja siksi Sakyou ei enään pitänyt siellä olemisesta.

Hän ei tiennyt toisen nimeä, ainoastaan sen että tuo oli tämän klaanista. Mutta mikäli tuo ei enään siinä ollut niin mikäpä tässä? Sakyou pyöräytti sitten katanansa näppärästi takaisin sen huotraan ja siirtäen sitten sharinganin katseen Kojiron silmiin. Olihan se ihan hyvä tavata entisiäkin klaanilaisia näin jäisessä luolastossa yllättäen. Sakyou ei viellä varmuuden vuoksi sulkenut sharinganiaan, jospa vaikka jompikumpi yhtäkkiä hyökkäisikin?

''Olet vai? Toivottavasti et ole sille klaanille uskollinen enään, koska sen jälkeen minä lähtisin täältä ja aivan toiselle mantereelle. Koska minusta ei oikeen pidetä enään siellä klaanissa kun tein erään asian joka kielletään siinä klaanissa.''

Kojiro naurahti. Hyvä vaan ettei tuo Oinin ollutkaan, vaan lähestulkoon samanlainen hylkiö kun hän itsekkin. '' Sepä kiva tietää. Eipähän tarvi listiä sinua. En itsekkään ole enään Konohan ninja. Mutta niin. '' Kojiro käänsi katseensa Namikoon. '' Voinko mennä lepäämään kartanoosi?
Minulla on todella hutera olo, ja tahtoisin vain nukkua? '' Kojirolla olisi tehnyt mieli pyytää Namiko nukkumaan hänen viereensä, mutta päätti pitää mölyt sisällään.

''Olet vai? Toivottavasti et ole sille klaanille uskollinen enään, koska sen jälkeen minä lähtisin täältä ja aivan toiselle mantereelle. Koska minusta ei oikeen pidetä enään siellä klaanissa kun tein erään asian joka kielletään siinä klaanissa''

Nämä sanat herättivät Namin epäluulon. Vaikka lause oli tönkösti rakennettu, hän uskoi, että mies piti totta. Mutta mikä oli asia, joka oli kielletty Uchihan klaanissa? Mangekyou sharingan, asia jota hän oli Kojirolla tutkinut ties kuinka pitkään pystyäkseen kehittämään sen tavan, minkä hän teki juuri äsken. Ja tuoko omistaisi kanssa sellaisen? Hah. Ei takuulla, sen verran voimakas tekniikka se oli. Mutta silti...
Nami nuolaisi huuliaan, samalla kun loi muutaman punaisen perhosen takaataan lentää lepattamaan Sakyoun lähistölle. Varmuuden vuoksi, varmuuden vuoksi...

'' Voinko mennä lepäämään kartanoosi? Minulla on todella hutera olo, ja tahtoisin vain nukkua? ''
"Tottakai sinä voit", Nami sanoi mahdollisimman ystävällisesti Kojirolle. "Anteeksi aiheuttamastani kivusta, toivottavasti se tulee olemaan vaivan arvoista"
Nami käveli sandaaleillaan aivan Kojiron vierelle ja kysyi vielä: "Kai sinä pärjäät omillasi? Vai tarvitsetko apua?"

"Tottakai sinä voit. Anteeksi aiheuttamastani kivusta, toivottavasti se tulee olemaan vaivan arvoista. Kai sinä pärjäät omillasi? Vai tarvitsetko apua?" ''

'' Toivon itsekkin että tämä poistaa sen pikkuvian, mitä vihaan sen käyttämisessä.
Kyllä minä pärjään itsekkin, jätän sinut tuon toisen kanssa tänne. '' Kojiro oli jo astellut luolan suu aukolle kun hän vilkaisi olkansa yli Namikoa päin. '' Kiitos todella paljon. '' Sen sanottuaan, hän lähti kävelemään kohti Namikon taloa.

Sakyou katsoi vain punaisilla kolmen tomoen sharinganillaan vuorotellen Kojiroa ja Namia. "Tottakai sinä voit. Anteeksi aiheuttamastani kivusta, toivottavasti se tulee olemaan vaivan arvoista. Kai sinä pärjäät omillasi? Vai tarvitsetko apua?" Sakyou ei ollut perillä yhtään siitä mitä täällä oli tapahtunut, verisiä jälkiä oli edelleen mutta kaikista eniten Sakyouta ihmetytti kun nainen oli muodostanut verestä jonkinlaisen muodon ja heittänyt sen vähän matkan päähän Sakyousta. Ja näemmä naisella oli jonkinlaisia parantavia taitoja, kaikki oli otettava huomioon jo ennestään nähdyissä taidoissa jotta hän osaisi puolustautua niitä vastaan.

''Onko sinulla viellä jotain?'' Sakyou kysyi Namilta jo ehkäpä hieman helpottuneella äänensävyllä, olihan se ihan hyvä että hän ei joutunut alkamaan tappelemaan kenenkään kanssa. Koska siitä olisi varmastikkin tullut ruumiita. Mikäli naisella ei enään ollut mitään asiaa, Sakyou voisi lähteä ja todeta taas minkälaisia vainoharhoja hänelläkin on sodan pauhatessa. Hän tuijotti edelleen Namia sharingan-silmillään ja sharingan oli valmiina näkemään mahdolliset liikkeet. Hyökkääviä lähinnä.

''Onko sinulla viellä jotain?'', hän kuuli vieraan sanovan.
Hän oli oikeastaan todella helpottunut - enemmän kuin helpottunut siitä, että Kojiron ei ollut käynyt kuinkaan. Hän oikeastaan jopa luuli, että oli onnistunut - Ainakin hän luuli tietävänsä, missäpäin Kojiro tällä hetkellä talsi. Hän ei tosin tiennyt, oliko tämä jutsun ansiota vai hänen omaa mielikuvitustaan. Vieraalle ninjalle hän ei kyllä suinkaan kiirehtinyt vastaamaan, vaan kyykistyi ainoan vielä sytyksissä olevan kynttilän äärelle, ja sytytti pitkän savukkeen, jonka hän oli kaivanut taskustaan, kynttilän liekissä. Mutta ennenkuin hänen savukkeensa edes kosketti naisen huulia, hän kysyi aavistuksen huvittuneesti:
"Sattuuko sinulla olemaan yösijaa? Kylässä ei ole ainoatakaan majataloa, ja en suosittele Yukigakureen matkaamista näin myöhään. Mahtavinkin ninja on voimaton luonnonvoimien edessä"