Tämän foorumin roolipeli sijoittuu siis aikaan, jolloin Minato ja Kushina olivat vielä hengissä, Nagato, Yahiko ja Konan pikkulapsia ja niin edelleen, eli lyhyesti sanottuna Naruton menneisyyteen ja kolmanteen suureen ninjasotaan: Aikaan, josta on pienellä vilkaisulla hyvin vähän olemassaolevia roolipelejä.
Foorumilla on mahdollisuus pelata sarjan valmishahmoja - ja älä huoli, jos et tiedä hahmosta muuta kuin ulkonäön, voit edelleen pelata sillä: Sinun tulee keksiä hahmon luonne ja historia vain itse. Myös taitoja voi keksiä itse, mutta ne eivät saa olla mitenkään jumalaisia, vaikka hahmo olisikin voimakas.
Noh, pelin juoni pähkinänkuoressa: Neljä suurta ninjavaltiota ovat ajautuneet sotaan toisiaan vastaan, eikä kukaan oikeastaan edes muista, mistä sota oikein alkoi. Luultavimmin syynä ovat olleet raha, toisten vilpillisyys sekä salaisuuksien myyminen eteenpäin. Tosiasia kuitenkin on, että hahmot ovat keskellä sotaa; Taistelua, jännitystä ja toimintaa on enemmän kuin koskaan!
Ninjamaailmassa on silti rauhallisia kolkkia joihin sodan kynnet eivät yletä, ja rauhaa rakastavat hahmot voivat paeta sinne, jos eivät halua itse taistella itsensä, maansa ja ystäviensä puolesta.
Kuten arvata saattaa, suuret konfliktit ovat saaneet muutamia ninjoja raivoihinsa, ja moniin maihin onkin ilmestynyt monta muuta ryhmää jotka koostuvat sekalaisesta ninjasakista, ja kukin koittaa tavoitella jotakin, mitä haluaa. Yksi ryhmä tahtoo rauhaa, toinen haluaa ottaa itselleen kaiken minkä saa irti sodasta.
Valmishahmoista vielä: Jos haluat, voit tehdä itse oman hahmon korvaamaan jotain mitättömämpää valmishahmoa, tai valmishahmoa josta kukaan ei tiedä juuri mitään. Tällöin omatekemä hahmosi sijoittuu valmishahmon asemaan, ja valmishahmo heitetään roskakoriin - ainakin väliaikaisesti. :3
Nautinnollisia roolipelaushetkiä~
-Raa